12/08/2013

LONDON 2013

Lontoossa me käytiin yhdessä mamin kanssa 23.11.2013 ja syy oli mun synttärit ja tän matkan sain lahjaks.
Me lähettiin perjantaina viemään pojat mummolaan ja yövyttiin sitten itekkin siellä.
Laukaasta piti sitten lähteä ajamaan kohti Helsinkiä siinä puol kolmelta ja lento lähti 7.45 (?) 
Lontoossa on 2 tunnin aikaero, joten kun oltiin perillä se oli jotain puol 9 ja meillä oli koko päivä aikaa kierrellä Lontoon ihania katuja. Toisaalta se oli hyvä kun oli aikaa, me eksyttiin aluks eikä löydetty hotellille.

Yövyttiin AirwaysHotel Victoriassa. En nyt hotellin kunnosta niin tiiä ja meijän huone oli hurjan pikkune,
mutta eipä me siellä muuten aikaa vietettykkään kun nukuttiin ja aamulla herättiin.


Käytiin British Museumissa ja National Galleryssa plus kattomassa joitain siltoja. Mun Lontoon tietämys 
ei ikävä kyllä ole parhaasta päästä eikä muistissakaan niin kauheasti kehumista 
joten en edes muista niitten nimiä. Toinen tais olla waterloo bridge.


Sitten nää perus mitkä on vaan pakko käydä tsekkaamassa. Ja pakko myöntää, toi Big Ben
on aika hieno näky, eikä London Eye kaan kovin vaatimaton.
Me ei käyty siinä London Eye ssä koska jonot oli suoraan sanoen ihan kamalat. 
Ensin oli ties kuinka pitkä jono ostamaan lippua ja sitten lopulta piti jonottaa vielä itse pyörään, ja ne 
hinnatkin oli ihan mukavat. Olis se luultavasti ollu sitten sen arvosta, mutta ei me menty.

Mutta me käytiin elokuva museossa.


Sieltä on toki enemmänkin kuvia mutta tuolla toi valaistus oli niin huono ja vihaan salamakuvia,
joten pistin vaan näitä että saisitte vähän tietää tästä.
Tpnne oli aika halpa mennä, mutta siellä ei ollu ihan järkyttävästi mitään koska niissä oli ainakin
lukenu että siellä on vaan niitä mitä on käytetty jossain kohtaa elokuvaakin.

Sitten me käytiin illalla Primarkissa, ihan huippu kauppa. Se oli täynnä tavaraa ja 
oli harvinaisen halpaakin. Käytiin siellä kahesti ja tavaraa tuli kummallakin kerralla oikein mukavasti.
Käytiin myös Harrodsissa, mikä toisin kuin primak, oli sairaan kallis ja sieltä me ostettiin
vain ihan sairaan iso suklaakakun palanen joka syötiin yhessä hotellilla samalla kun katoin 
Doctor Whon 50 vuosipäivän jakson, joka oli muuten aaika nice.

Seuraavana päivänä me mentiin käymään serkkujen luona christchurchissa,
 joka oli ihan mukava 2 päivän shoppailun jälkeen ja ansaittu vapaapäivä jaloille.


Sieltä en enempää kuvia tänne pistä kun ne ei oo kovin ihmeellisiä.
Mutta oli kyllä kiva nähä näitäkin pitkästä aikaa, nähtiin viimeks vuos vai kaks sitten.
Nähtiin myös sitten lisää ihmisiä ja serkkuja mutta sillon en viittinyt kuvia ottaa kun oltiin
jo syömässä. Oli hyvää ruokaa.


Ja oi! Olisin voinut ostaa tuon koko kaupan tyhjäks sormia napsauttamalla jos ois varat riittäny.
Mulla on myös kuva tosta tyhjästä seinästä ilman että tuo poika juoksee siinä, 
mutta se on mun mielestä niin hyvä roolissaan että antaa mennä!
(näette edessänne uuden Harry Potterin)


Ja tässä toinen joka saa mut napsauttelemaan sormiani. Kaiken olisin vieny jos olisin voinu.
UH ♥


Ja siellä oli pikkunen Doctor Who museo, ja oli tositosi lähellä etten vieny sieltä sitä 11th Doctor
pukua koska houkutti se aika paljon..

Siinä oli ne kuvat, ja anteeks kovasti jotkut kuvat ei ole mahollisimman tarkkoja, mun kameran
tarkennuksessa on jotain häikkää, ja manuaalilla muuten vaan olin huono.
Mutta toivottavasti saitte siitä jotain irti, kaikki kuvat ei siinä ollu.
Oli hyvä loma ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti